Mä toivoisin meille ihmisille ja organisaatioille rauhaa rakentaa tätä tekoälymaailmaa. Nyt tuntuu, että meitä työnnetään ja hoputetaan ja pelotellaan niin, ettei aikaa jää harkinnalle. Tekoälyhepuli seis!
Kerronpa tarinan, jonka kuulin. Todenperäisyydestä en ole varma, mutta tarina on silti hyvä ja siinä on minusta oleellinen opetus.
Eurooppalaiset saapuivat aikanaan intialaiseen kylään. Kylän naiset kulkivat pitkän ja vaivalloisen matkan kaivolle hakemaan vettä. Eurooppalaiset näkivät tässä ratkaistavan ongelman ja asensivat jokaiselle oman henkilökohtaisen vesihanan.
Päällisin puolin vedenhaku oli selkeä liinattava prosessi. Siinä oli kuitenkin kyse jostain paljon syvemmästä.
Naisille vedenhakumatka oli tärkeä sosiaalinen kohtaaminen, jonka aikana juteltiin, ystävystyttiin, jaettiin huolet ja murheet ja liimauduttiin yhteen. Kylän naiset eivät ottaneet vesihanoja käyttöön vaan jatkoivat kaivolla käyntiä. Eurooppalaiset eivät voineet tätä ymmärtää. Kaivolla käyntihän oli tehotonta!
Kun me nyt innolla tuodaan tekoälyä joka paikkaan, me keskitytään nopeuteen, kustannussäästöihin ja laadun kasvuun. Toivoisin, että tunnustaisimme, että samalla voi jäädä huomaamatta jonkin hienovaraisen, arvokkaan asian katoaminen. Tätä voisi kutsua vaikka ”piilovaikutukseksi”, joka ilmenee vasta pidemmällä aikavälillä.
Toinen esimerkki: etätöihin siirtyminen. Teams-kokoukset ovat tehokkaita, kun siirtymät jäävät pois ja poissaolijat voivat katsoa tallenteen (tai lukea Copilot-koosteen). Lisäksi toimistokulut laskevat, kun työtilojen kulut ulkoistetaan työntekijöille.
Etätöiden piilovaikutukset ovat alkaneet nyt, muutaman vuoden jälkeen näkyä.
Ihmiset kaipaavat fyysistä vuorovaikutusta, hiljaisen tiedon liikkuminen organisaatioissa on pysähtynyt, kun satunnaiset kohtaamiset ovat kadonneet, ihmiset uupuvat, kun online-työtä tehdään minuuttiaikataululla. Siirtymät ovat tuoneet työpäivään huokoisuutta ja taukoja, jotka nyt ovat vähentyneet. Kukaan ei tätä näin suunnitellut, mutta näin tässä nyt vain kävi. Korjausliike on toki mahdollinen!
Toivoisin, että tämän tekoälyn kohdalla me oikeasti pysähdyttäisiin ajattelemaan yhdessä. Ettei tämä menisi yhtä päin mäntyä kuin sosiaalinen media tai se, että lapsille annettiin älylaitteet. Me voitaisiin oppia menneestä, jos me vain opeteltaisiin.
Uskon, että kestävä siirtymää tekoälyn ja ihmisen yhteistyöhön rakennetaan hitaasti ja yhdessä, moniammatillisesti, avoimesti, sydämellä.
Ne, jotka uskaltavat nyt hidastaa, ovat ne, jotka menestyvät pitkässä juoksussa.
Jos toivot ihmislähtöistä tekoälykoulutusta, tutustu koulutuksiimme tai laita viestiä: pinja@konsultointivalkonen.fi.
